Stalinin lehmät sai maailmanensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterissa vuonna 2018. Teatteri vastaa nyt yleisön toiveisiin tuomalla näytelmän takaisin pienelle näyttämölle ja kiertueohjelmistoon.
Stalinin lehmät on Sofi Oksasen vuonna 2003 ilmestynyt esikoisromaani. Se kuvaa Sofian, Katariinan ja Annan elämää kommunistisessa Virossa ja kapitalistisessa Suomessa. Romaanin teemoja ovat muun muassa syömishäiriö, kahden kulttuurin välissä kasvaminen, totalitarismin jättämät arvet sekä naiseksi kasvaminen.
Tänä vuonna rooleissa nähdään Minni Gråhn, Anna Ojanne ja Regina Launivuo. Näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Joensuun kaupunginteatterissakin kiinnitettynä ohjaajana työskennellyt Aino Kivi, joka toimii myös Myllyteatterin taiteellisena johtajana.
Kantaesitys löi kirjailijan ällikällä
Syyskuussa 2018 Joensuun kaupunginteatterissa nähty kantaesitys oli teatterin syyskauden suosituin näytelmä. Sen täyttöaste oli liki sata niin kotinäyttämöllä kuin kiertueella.
Kantaesitys sai Helsingin Sanomien arvostelussa neljä tähteä. Sanomalehti Karjalaisen teatteriarviossa näytelmää kuvailtiin taiten teatterilavalle tuoduksi kokonaisuudeksi.
”Nyt on sanottava, että Joensuun kaupunginteatteri löi kirjailijankin äimän käeksi – niin hieno tämä näyttämösovitus Stalinin lehmistä on”, kirjoitti Sofi Oksanen Facebookissa.
Stalinin lehmät kiertueella keväällä 2020
Stalinin lehmien uusintaensi-iltaa vietetään pienellä näyttämöllä keskiviikkona 11. maaliskuuta kello 18.30. Esitys on ohjelmistossa 28. toukokuuta saakka.
Kiertueella esitystä nähdään maaliskuusta toukokuuhun ja se kiertää Lieksasta Turkuun asti. Kiertue-esityksiä on myyty Lieksaan, Muurameen, Rääkkylään, Varkauteen, Kuopioon ja Tuusulaan. Esitys nähdään myös toukokuussa järjestettävillä Alueteatteripäivillä Turussa Åbo Svenska Teaterilla.
Lisätietoa: https://www.joensuunteatteri.fi/ohjelmisto/stalinin-lehmat