Working Class Hero – iltasatu orjuudesta on Joensuun kaupunginteatterin ja lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon yhteistuotanto, joka saa kantaesityksensä keskiviikkona 3.12.2014 kello 19 Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Teatterin Vanhan Jukon ensi-ilta on 6.3.2015 kello 19.
Working Class Hero perustuu löyhästi Harriet Beecher-Stowen romaaniin Setä Tuomon tupa, joka kertoo neekeriorjuudesta 1800-luvun puolivälissä. Teoksen sanotaan vaikuttaneen merkittävästi siihen, että Yhdysvalloissa orjuus aikanaan lakkautettiin perustuslailla. Orjuus ei kuitenkaan ole hävinnyt maailmasta. Nykypäivänä orjien määrän arvellaan olevan hieman eri lähteistä riippuen 20–30 miljoonaa.
Jussi Sorjanen on käsikirjoittanut ja ohjannut teoksen, jossa on näyttelijöitä ja muuta työryhmää molemmista teatterista. Sorjasen ohjaus ei ole oppimestarimainen, etusormi pystyssä tehty moraliteetti, vaan aihettaan monipuolisesti lähestyvä kooste siitä, mitä kaikkea nykypäivän orjuus voi olla. Kysymyksiä herää paljon, oikeita vastauksia ei ole.
Esitys koostuu useista erilaisista fragmenteista, joissa valotetaan orjuuden erilaisia muotoja. Orjuutta voi löytää monista arkipäiväisistä tilanteista, joiden orjuus on piilossa julkisivun alla. Me tarvitsemme orjuutta, sillä iIman sitä meillä ei olisi sukkia, kenkiä, televisiota, älypuhelimia, ei pop-musiikkia. Ei mitään, mitä kutsumme hyväksi elämäksi.
Working Class Heron koreografi on Ari Numminen ja lavastuksesta vastaavat yhteistyössä Iris Routa ja Jussi Sorjanen. Äänisuunnittelija on Markus Heino ja valosuunnittelija Mikko Pajanen. Puvustuksen on suunnitellut Ina Jakobsson.
Esitys kestää reilut kaksi tuntia ja siinä on väliaika. Liput maksavat 25 euroa ja alennuslippujen hinta on 23 euroa, tammi-helmikuun alessa lipun hinta on vain 14 euroa.
Lisätietoja ja valokuvia tuotannosta löytyy teatterin nettisivuilta osoitteesta https://www.joensuunteatteri.fi/ohjelmisto/working-class-hero