Teatteriala on työvoimavaltainen ala, joka on ollut valtakunnallisesti kovassa liikkeessä koronapandemian aikana. Poikkeusaikana alalla on ollut töitä normaalia vähemmän ja luottamus toimialan tulevaisuutta kohtaan on koettu heikoksi, jonka vuoksi työntekijöitä on siirtynyt muihin töihin.
– Nyt tilanteen normalisoituessa töitä on taas tarjolla, ja taistelu teatterialan ammattilaisista on valtakunnallisesti kova. Tiettyihin käsityöläis- ja teatteritekniikan erikoisammatteihin alkaa olla vaikea löytää osaajia, Joensuun kaupunginteatterin käyttöpäällikkö Marko Pölönen sanoo.
Pelkästään Joensuussa on ollut vuosien 2021 ja 2022 aikana yhteensä 36 rekrytointia. Vakituisia työntekijöitä on palkattu kaikkiaan 13, vierailevia 18 ja sijaisia viisi. Tämän vuoden puolella vakinaisia on palkattu kuusi henkilöä: näyttelijä, tiedottaja, puvustomestari, aulavahtimestari sekä tuoreimpina teatteriteknikko ja lavasterakentaja. Uusi haku on käynnissä kuiskaaja-tarpeistonhoitajan määräaikaiseen tehtävään.
Koronapandemian aikana Joensuun kaupunginteatteri on pystynyt järjestämään toimintaansa siten, ettei työntekijöitä ole jouduttu irtisanomaan tai lomauttamaan. Toukokuun loppupuolella teatterin palkkalistoilla on 61 henkilöä.
Teatteriin seulotaan käsityöläisammattilaisia
Lavasterakentajan hakuprosessissa hakijoista valikoitu joukko kutsuttiin työkokeeseen Joensuun kaupunginteatterin lavastamolle, jossa tehtävänä oli valmistaa metallista jakkaranrunko työpiirustuksen mukaisesti.
Haastattelujen ja työkokeen perusteella uudeksi lavasterakentajaksi valittiin metalli- ja teatteritekniikan artesaani Ville Valve Kajaanista. Hän aloittaa Joensuun kaupunginteatterissa 1.8.2022.
Myös teatteriteknikon rekrytointi on saatu päätökseen. Elokuun alussa Joensuun kaupunginteatterissa aloittaa Ville Soppela. Hänellä on kokemusta valo-, ääni- ja lavatekniikasta niin teatterista kuin elokuva- ja musiikkialaltakin. Soppelan osaaminen logistiikan eri työtehtävistä vahvistaa myös kiertuetoimintaa ja sen kautta teatterin roolia Pohjois-Karjalan alueteatterina.
– Odotan jo innoissani, että pääsen tutustumaan niin teatterin maailmaan kuin uusiin työkavereihin sekä työtehtäviin, Soppela kommentoi.
Katso myös
Rekry: Kuiskaaja-tarpeistonhoitaja
Joensuun kaupunginteatteri etsii osa-aikaista ja määräaikaista kuiskaaja-tarpeistonhoitajaa. Toimita hakemuksesi viimeistään 10.8.2022.