Vuonna 2018 maailmanensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterissa saanut Stalinin lehmät palaa teatterin pienelle näyttämölle 25. maaliskuuta 2021.
Korona keskeytti kauden viime vuonna
Näytelmä oli palaamassa kevätkauden ohjelmistoon jo viime vuonna, ja uusintaensi-iltaa ehdittiinkin viettää 11. maaliskuuta 2020. Koronan vuoksi teatterin kevätkauden esitystoiminta jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, kun Stalinin lehmiä oli ehditty esittää vain kaksi kertaa.
Tänä vuonna kotiesityksiä on pienellä näyttämöllä 12 kappaletta. Pienen näyttämön katsomoon voidaan koronarajoitusten vuoksi ottaa vain 10 katsojaa esitystä kohti. Lisäksi esitys on teatterin kiertueohjelmistossa ja sitä esitetään Tuusulassa ja Outokummussa, mikäli koronatilanne sen sallii.
Rooleissa Gråhn, Karhapää ja Ojanne
Näytelmä perustuu Sofi Oksasen esikoisromaaniin, ja sen ohjaa Aino Kivi. Rooleissa nähdään alkuperäisen roolituksen mukaisesti Minni Gråhn, Maria Karhapää ja Anna Ojanne.
Näytelmän teemoja nähdään myös kuvataiteena teatterin neljännen kerroksen yleisölämpiössä. Joensuun Taiteilijaseuran näyttelyssä “Beauty hurts, baby” on esillä joensuulaisen kuvataiteilijan Satu Laanisen taidetta.
Katso myös
Käsiohjelmat
Lataa käsiohjelma käyttöösi ilmaiseksi.
Mediapankki
Lataa valokuvia käyttöösi.