Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä soi 22. ja 23. huhtikuuta kello 19 Regina Launivuon musiikki. Näyttelijänä tunnettu Launivuo esiintyy ensimmäistä kertaa Iloisen bändinsä kanssa teatterilla.
– Tuntuu suorastaan juhlalliselta, että saan näyttää tätä puolta itsestäni ja tilaisuuden toteuttaa haavettani, Launivuo kommentoi.
Regina Launivuo on tehnyt musiikkia jo vuodesta 2008, jolloin hän sanoitti ensimmäisen laulunsa. Näyttelijätyön ohella Launivuo opiskelee musiikin perustutkintoa Joensuun konservatoriolla.
“Reginan iloiset laulut” on ensimmäinen kokoelma Launivuon omia kappaleita, jotka ovat koko bändin sovitusvaiheessa saaneet musiikillisia vaikutteita niin Sheryl Crowlta, Tom Waitsilta kuin Haloo Helsingiltäkin. Musiikkityyliä voisi luonnehtia pop-rockiksi, välillä eksytään myös laulelman puolelle.
Kappaleet ovat suomenkielisiä ja niiden sanoitusten keskiössä ovat tarinat rakkauden kaipuusta, kuolemasta, naiseudesta ja ihmisyydestä. Reginan sanoin: ”Minulle jokainen laulu on monologi.”
Keikkapaikkana Joensuun kaupunginteatterin pieni näyttämö on erityislaatuinen ja mahdollistaa esiintyjän ja yleisön intiimin vuorovaikutuksen.
– Odotan herkkää hetkeä, kun ihmiset tulevat kuuntelemaan ja katsomaan keikkaa. Haluan olla avoin ja läsnä – olen valmis antamaan kaiken itsestäni laulujen ja sanoitusteni kautta, Launivuo lupaa.
Kuuntele Reginan musiikkia Spotifysta.
Katso YouTube Reginan Katkaistu-kappaleen lyriikkavideo.
Katso myös
Regina Launivuo
“Rakastan sitä, että voin antaa näytelmän liikutella minussa tunteita ja herättää ajatuksia niin lavalla kuin katsojanakin. Haluan, että tunteitani vähän riepotellaan, kun olen katsomassa esitystä, koska silloin tunnen eläväni ja olevani yhtä maailman kanssa. Tunteet ovat universaaleja.”