Joensuun kaupunginteatterin väliaikatarjoilut järjestää Kahvila-Ravintola Lumme kaudella 2024–2025. Yrittäjä Mika Pasanen suosittelee sähköistä ennakkovarausta asiakkaille.

Joensuun kaupunginteatterin esitysten väliaikatarjoilut hoitaa tulevan teatterivuoden ajan Kahvila-Ravintola Lumme. Tarjoilut alkavat 27.9.2024 esitysten yhteydessä teatteritalolla Joensuun Teatteriravintolan entisissä tiloissa.  

Yrittäjä Mika Pasanen vastasi viime keväänä teatterin väliaikatarjoiluista Carelicumin väistötiloissa. Kevään kokemukset tekivät päätöksestä jatkaa tarjoiluja teatteritalolla luontevan. 

– Saimme kevään aikana hyvän käsityksen siitä, mitä asiakkaat suosivat. Suolaiset karjalanpiirakat perinteisellä munavoilla tai lohi-raputäytteellä tekivät kauppansa. Makeista tuotteista taas perinteinen korvapuusti oli myydyin tuote, Pasanen kertoo. 

Kahvila-Ravintola Lumme jatkaa samantyylisellä konseptilla kuin Carelicumissa, mutta teatteritalon keittiön ollessa poissa käytöstä toiminta on catering-tyylistä. Tarjolla on pientä suolaista, makeaa, kahvia ja virvokkeita. 

Yrityksellä ei ole toistaiseksi alkoholin myyntioikeuksia, mutta tarjolla on valikoima alkoholittomia juomia.

Sähköisen ennakkovarauksen kautta sujuva asiakaskokemus

Pasanen suosittelee asiakkaita tilaamaan väliaikatarjoilut ennakkoon Lumpeen kotisivuilla olevan sähköisen lomakkeen kautta. 

– Toivomme, että mahdollisimman moni tekee ennakkovarauksen. Se sujuvoittaa asiointia, estää ruuhkia ja parantaa asiakaskokemusta. Varaamalla tarjoilut etukäteen ja maksamalla tilauksen ennen esityksen alkua asiakas pääsee väliajalla suoraan katetun pöydän ääreen, Pasanen kannustaa.

Yrittäjä Mika Pasanen kävi katsomassa väliaikatarjoilua varten ravintolan tilat.


Sopimus väliaikatarjoiluista Joensuun kaupungin tilakeskuksen ja Joensuun kaupunginteatterin kanssa on tehty ensi vuoden toukokuun loppuun saakka.
 

– Uskon, että asiat hoituvat tutun yrittäjän kanssa. Väliaikatarjoilut tuovat lisäarvoa ja iloa esityksiin, ja toivomme, että asiakkaat hyödyntävät ennakkovarausmahdollisuuden, kaupunginteatterin hallintojohtaja Leena Kinanen toteaa. 

Uutta väliaikatarjoilujen järjestäjää haettiin kevään jälkeen, kun edellisen toimijan, Ruoka Taikurit oy:n, sopimus päättyi. Kesän ajan tiloissa toimi Joensuun Kiekko-Poikien ravintola.

Kiinteistöä hallinnoi Joensuun kaupungin tilakeskus.

Katso myös

Ohjelmisto

Tutustu Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Esityskalenteri

Katso esityskalenterista tulevat näytännöt ja osta lippusi!