Joensuun kaupunginteatteri kohtaa merkittäviä haasteita valtion ja kaupungin leikkausten myötä – “Teatterin toiminta voi supistua ja yksipuolistua” 

Joensuun kaupunginteatteri valmistautuu haastaviin vuosiin, kun teatterilta leikataan toiminta-avustusta yhteensä 106 000 euroa vuosina 2025–2026. Lisäksi valtiovarainministeriön suunnittelemat leikkaukset voivat yhdessä kaupungin toiminta-avustuksen kaventumisen kanssa vähentää teatterin vuosibudjettia jopa 300 000 eurolla. Summa on noin 10 prosenttia teatterin koko budjetista. 

– Toteutuessaan tämän suuruiset leikkaukset tulevat johtamaan kaiken toiminnan uudelleen järjestämiseen, kuten yhteistoimintaneuvotteluihin ja ohjelmiston supistamiseen teatterilla. Pahimmillaan vähennystarve voi koskea jopa kymmentä työntekijää. Nyt esitetyt valtion leikkaukset heikentäisivät esimerkiksi mahdollisuuksiamme toteuttaa näyttäviä musikaaleja tai vierailuja palvelutaloihin, päiväkoteihin ja kouluihin, Joensuun kaupunginteatterin johtaja Sarianne Tursas kertoo. 

Joensuun kaupunginteatteri on keskisuuri teatteri, joka työllistää vakituisesti 58 henkilöä ja vuosittain noin 20 teatterialan freelanceria. Teatterissa esitetään vuosittain noin 12 omaa tuotantoa ja lähes 200 näytöstä. Esitykset levittäytyvät Joensuussa sijaitsevien kahden näyttämön lisäksi Pohjois-Karjalan 13 kunnan alueelle, missä teatteri toimii alueteatterina. 

– Tätä toimintaa on mahdotonta jatkaa samanlaisena, mikäli esitetyt leikkaukset toteutuvat, Tursas toteaa. 

Suomen Teatterit ry:n mukaan jopa 13 prosentin vähennykset valtionosuusrahoitukseen voivat pahimmillaan johtaa useiden ammattiteattereiden alasajoon ja konkursseihin, mikä heikentäisi merkittävästi kulttuuritarjontaa koko Suomessa. Erityisen kipeästi leikkaukset tulisivat vaikuttamaan teatterin saavutettavuuteen alueteattereiden piirissä olevilla seuduilla, kuten Pohjois-Karjalassa.  

Leikkauksilla on myös laajempia vaikutuksia alueen talouteen, sillä teatteritoiminta tukee paikallista elinkeinoelämää, kuten ravintola- ja matkailupalveluita. Joensuun kaupunginteatteri ja Suomen Teatterit ry vetoavat päättäjiin, että suunnitellut leikkaukset peruttaisiin tai niitä kohtuullistettaisiin.

Katso myös

Ohjelmisto

Tutustu Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Yhteystiedot

Saapumisohjeet ja Joensuun kaupunginteatterin yhteystiedot.

Näytäntövuosi alkaa Leena Kinasen ja Sarianne Tursaan johtamina

Joensuun kaupunginteatteri siirtyy kahden johtajan malliin. Leena Kinanen on nimitetty Joensuun kaupunginteatterin hallintojohtajaksi.