Working Class Hero -yhteistuotanto sai kiitosta sekä yleisöltä että kriitkoilta.
Joensuun kaupunginteatteri oli syksyllä 2014 laajalti julkisuudessa. Kausi oli värikäs ja monipuolinen. Syyskausi alkoi vierailulla Tampereen Teatterikesään. Laajaa julkista keskustelua käytiin teatterinjohtaja Vihtori Rämän työsuhteen jatkosopimuksesta. Johtajan sopimus uusittiin ja teatterin pyrkimykset löytää uusia toimintamuotoja noteerattiin loppusyksystä valtakunnallisesti.
Joensuun kaupunginteatterissa kävi syyskaudella 2014 lähes 10 000 katsojaa. Se on reilut 3 000 vähemmän kuin vastaavana aikana edellisvuonna, mutta pysyi juuri ja juuri pitkäaikaisen keskiarvon sisällä. Esitysmäärät olivat viime vuosiin nähden entisellään, näytäntöjä oli kotisaleissa ja keikoilla yhteensä 132.
Parhaat lukemat keräsi yhteistuotanto Sulaketta lainaamassa, jonka näki reilut 2 500 katsojaa. Suurimmat odotukset teatterilla oli Nummisuutarit-kansanoopperan suhteen, mutta valitettavasti sen katsojamäärä jäi noin 2 000:een. Tämä siitä huolimatta että Nummisuutareiden yleisöpalaute ja kritiikit olivatkin todella myönteisiä, kuten myös joulukuussa ensi-iltaansa tulleella Teatteri Vanhan Jukon kanssa tehdyllä yhteistuotannolla Working Class Hero – iltasatu orjuudesta.
Pienen näyttämön tuonnoista Kiljusen herrasväki oli ehdoton suosikki. Sen näki kotinäyttämöillä ja kiertueella lähes tuhat katsojaa. Reilut 500 katsojaa keräsivät niin kiitetty yhteistuotanto Vastarinta kuin kantaesitys Mä soitan veljille. Päästä irti -improt kokosivat parisataa improvisaatioteatterin ystävää.
Vierailuja oli syyskaudella kahdeksan ja ne toivat teatteriin mukavasti erilaisia katsojaryhmiä: tarjolla oli tanssia, lauluja, klovneriaa, komediaa ja perinteistä draamaa. Tämän lisäksi teatterin toiminta-ala laajeni monien uudenlaisten tapahtumien kautta. Erilaisia yleisötyön ja muun taidelähtöisen toiminnan tilaisuuksia oli yhteensä 46 ja niihin osallistui yhteensä 1 600 ihmistä. Nämä luvut ovat selvästi kasvaneet edellisvuosista.
Teatteriklubi vakiinnutti asemansa esiintymis-, keskustelu- ja harjoitustilana. Klubilla oli syyskaudella neljä ajankohtaista keskustelutilaisuutta ja niissä toistasataa osallistujaa. Erityisen paljon julkista mielenkiintoa herättivät Tapahdus-esitysten kautta kulttuurin Personal Trainer –tilaisuudet sekä M/STapahdus –ristely. Kaikkeuden enkelit -yhteistuotannon näki parisataa katsojaa Teatteriklubilla ja kiertueella.
Talon ulkopuolellakin toimintaa oli viljalti. Yhteisötaiteilijan vetämänä tarjottiin vanhus- ja muille hoivayhteisöille Tavallista elämää -taidetyöskentelyä ja työpajoja. Teatteri oli mukana Nenäpäivä-tempauksessa, joulunajan hyväntekeväisyystilaisuuksissa ja terapeuttisen teatteriryhmän toiminnassa. Ylipäätään koko kauden yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut laajentaa teatterin läsnäoloa ihmisten arjessa myös muualle kuin perinteisten esitysten seuraamiseen. Ja tässä on onnistuttu.